Ystävien luona

Brisbanen päivän jälkeen oli sovittu, että lähdetään pohjoisen suuntaan ystäviä katsomaan ja suunnitelmat muuttuivat moneen kertaan. Mutta toteutuivat kuitenkin. Päätettiin, ettei vuokrata enää autoa vaan käytetään junaa. Kristiina ja Warren Somerville, jotka ovat asuneet Suomessa ja ovat pitkäaikaisia ystäviämme asuvat vakituisesti täällä Brisbanesta pohjoiseen. Mentiin junalla pienelle juna-asemalle, josta Sami, heidän poikansa, nouti meidät ja ajelutti meitä Sunshine Coastilla. Oli aivan ihana reissata välillä jonkun paikallisen kanssa, joka osasi hyvin kertoa sisäpiiritietoa paikoista ja tavoista ja oli AIVAN ihanaa puhua välillä suomea. Sain minäkin suunvuoron. Sami vei meidät suomalaisen pariskunnan Ester ja miehensä Kallio- luokse. He asuvat adventtikirkon ylläpitämällä vanhusten alueella, vaikka eivät mitään vanhuksia ollenkaan olekaan. Kristiina haki meidät sieltä, haettiin Warren ja ajettiin heidän uuteen vuoristokotiin. Se oli todella kaunis koti, jonka Sami oli suunnitellut, arkktehti kun on. Vieraanvaraisuus oli ylenpalttista ja he olivat ostaneet meille kasoittain hedelmiä ja paikallisia herkkuja maisteltavaksi. Yhteinen usko ja seurakuntayhteys oli myös todella vahva tekijä. Oli ihana jutella asioista, todeta kuinka vuodet vierivät ja elämä menee eteenpäin, kuinka tärkeää on kaikkina aikoina on turvata Jeesukseen ja tietää, että kaikki täällä on vain väliaikasita ja lopullinen päämäärä ikuinen elämä.

Meillä oli heidän talossa kaunis vierashuone omalla kylpyhuoneella ja siellä nukuttiin koko reissun rauhallisin ja paras yö. Eí kuulunut yhtään ääntä ja sänky oli niin pehmeä.

Seuravana päivänä osallistuttiin Adventtiseurakunnan jumalanpalvelukseen kirkossa, johon kuuluu n. 800 jäsentä. Se oli todella hieno ja koskettava jumalanpalvelus. Pastori puhui menneestä vuodesta, joka oli ollut heidän perheelle todella raskas, he olivat menettäneet 29- vuotiaan poikansa moottoripyöräonnettomuudessa. Juttelimme pastorin kanssa, sillä meilläkin on ollut tämän vuoden aikana surua ja koimme yhteyttä hänen kanssaan. Hän esitteli meille vaimonsa ja vaimo sanoi: muistakaa aina, että me emme ole tämän maan kansalaisia, meidän päämäärämme on ikuinen elämä, elämme täällä vain hetken ja meidän tehtävä on täällä rohkaista ja tukea toinen toisiamme, että kerran olisimme kaikki perillä. Tämän maan murheet, niin suuria kuin voivatkin olla, ovat vain hiukkanen iankaikkisen elämän rinnalla. Hän rohkaisi meitä Raamatun sanoin katsomaan eteenpäin luottavaisesti.

Kirkon jälkeen mentiin Camillan (Kristiinan ja Warrenin tyttären) ja Janin luo syömään ja voi sitä herttaisuutta ja ystävällisyyttä, jota saatiin kokea. Nuoret olivat niin sydämellisiä ja ihania, heillä oli tosi kaunis koti ja saimme nähdä myös kuvat heidän viimekesäisistä häistä, jonne Tiiakin sai kutsun. Tapaaminen Somervillen perheen kanssa oli oikein helmi meidän matkapäivien joukossa.