Lauantai aamulla olimme Lorne- nimisessä merenrantakylässä Great Ocean Roadilla. Pe illan sade sotki matkaamme sen verran, että kauneimmat ja suurimmat surffirannat jäivät näkemättä ja kokematta. Olisimme menneet tietysti vain ihailemaan surffareita, joita rannoilla jo paljon näkyy märkäpuvuissaan. Vedet ovat kylmiä, kuten sanottua ,emmekä ole uineet yhtään ainutta kertaa. Mutta maisemat ovat olleet ihan huikeat. Lornesta lähdimme eräälle korkealle vuorelle, jossa söimme aamiaisen tuijotellen alas rotkoon, merelle.
Siitä suunnistimme sademetsään, jonka keskellä oli upea vesiputous ja kasvillisuus oli rehevää- meidän metsän saniaiset kasvoivat siellä suurina saniaispuina. Ja muratit olivat metrien pituisia ja paksuisia köynnöksiä.
Oli uhattu sateella, mutta aamu kirkastui ja lämpeni. Säät ovat siis olleet kovin vaihtelevat ja hyvin poikkeukselliset Australian olosuhteissa.
Ajettiin tosi pitkä matka suuntana yksi Australian merkittävimmistä majakoista. Tien varren metsässä sanottiin olevan koaloita. Emme uskoneet, mutta näimme kaksi nuorta tien varressa kuvaamassa. Menimme myös ulos autosta ja siellähän oli kaksi veitikkaa korkealla. Oli uskomatonta löytää niitä vapaana, mutta tämähän on niiden kotimaa. Ajelimme ja sitten jouduimme pysähtelemään ainakin kymmenen kertaa, kun niitä oli aina vaan enemmän ja alempana ja hyviä kuvakulmia etsittiin- ne murisivat mukavasti. Majakka olikin hieno ja erikoinen näky ja Ari oli erityisen kiinnostunut sen historiasta ja työntekijöiden kanssa viettikin tovin, ennen jatkettiin matkaa.
Sitten alkoivat merenrantatien huikeimmat nähtävyydet. Niitä oli Marttyyrien laakso, 12 apostolia, Gideonin portaat, London Bridge jne. korkeita kivipaaseja jotka nousevat merestä ja suuren valtameren aallot jylläävät niiden juuressa väsymättä. Eräällä suurella rannalla tallustelimme melkein kaksistaan ja tuumasimme, että täällä piäisi voida olla koko kuukausi.
Hotellien kanssa on pitänyt taiteilla, sillä jos ei pidä varaansa joutuu maksamaan ihan maltaita- asiasta jo mainitsinkin. Nyt ymmärrän miksi en ole halunnut tulla tähän maahan aikaisemmin. Euroopassa matkustaa muutamalla satasella viikoksi kohteeseen majoituksineen- täällä sama summa voi mennä yhdessä päivässä, jos ei ole hintatietoinen…no, ei voi valittaa- ei tänne varmaan toista kertaa tulla.
Löysimme päätepisteestämme Port Campellista hotellin se oli taas edullinen, aivan uusi ja todella siisti peruspaikka, jossa oli mukava nukkua matkan väsymykset pois. Illalla käytiin syömässä kreikkalaisessa ravintolassa ja nuuskittiin tämän pienen turistikylän tunnelmaa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti