maanantai 26. joulukuuta 2011

Gold Coast

Vielä oli yksi matkakohde ennen Annen luo menoa. Koska ilmat ovat olleet poikkeuksellisen epävakaat ja Gold Costilla on valtavat määrät hotelleja, Bookingissa oli oikein superale viiden tähden hotelleissa. Siksi otettiin Gold Coastilta sellainen. Oli rehnustettu pitkään ja oli ihana tietää, että seuraavassa paikassa on kaikki mitä tarvitaan.Kristiina ja Warren saattoivat meidät asemalle ja junaan ja perillä meitä odottikin ihana apartment 13. kerroksessa. Meillä oli näkymät kaupungin ylle ja iso oleskelutila, keittiö ja makuuhuone. Oli sauna ja uima-allas ja lämmitetty allas alakerrassa ja kaiken lisäksi pesukone ja kuivausrumpu ja saatiin pestä kaikki matkan pyykit käden käänteessä.


r" style="clear: both; text-align: center;">




Ei me oikein tuosta Gold Coastista muuten innostuttu. Pivenpiirtäjät olivat mahtavia ja hotellit todella luxus-tasoisia, rannat olivat myös todella upeita. Ekana iltana mentiin rannalle ja mietittiin, miksi ihmiset olivat kokoontuneet eräälle rannalle isoina joukkoina. Jotain on varmaan tapahtumassa ja jäätiin odottamaan. Sitten se alkoi- ihan meidän nenän edessä. Valtava joulunalun ilotulitus. Sitä kesti varmaan monta kymmentä minuuttia, enkä ole koskaan ennen niin komeaa nähnytkään. Ari sanoi järjestäneensä sen minulle- ihan kiva! Ihmisiä oli rannoilla ihan tuhatmäärin ja kova hulina, mistä en koskaan tykkää.





Pari päivää uitiin kovasti meressä, aallot oli kovat. Rannalla oli miljoona hengenpelastajaa ja paljon surffareita eikä kukaan mennyt kauas merelle. Ei ollut vaaraa hukkua mutta ei se mitään uimista ollut. Ari sukelsi ja tuli rannalle hyvin kärsivän näköisenä. Vesi oli iskeytynyt korvaan ja sama toistui seuraavana päivänä. Sitten olikin vaikeuksia korvien kanssa ja edessä lento Newcasteliin. Ei päästy korvalääkärille Gold Coastilla, muuta ostettiin korvatippoja. Ei ne kovasti auttaneet ja vasta Anne luona korva alkoi helpottaa. Heidän perhetuttu Mark, tuli kotiin lääkärialaukkunsa kanssa ja katsoi Arin korvan- ei edes maksua ottanut. Uskomattoman hyvää palvelua. Vaikka olikin pilvistä, saimme lisää rusketusta ja melkein poltimme taas itsemme ekana päivänä, mutta hyvin on aurinkovoiteemme suojannut. Koko ajan mietimme, että hei- joulu on tulossa ja vaikka sitä kuinka yritetään täällä tuoda esiin, ei se miltään tunnu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti