Singaporen päivät

Singaporen lämpö tuntui todella hyvältä. Ja kaupunki oli kaunis. Toisena päivänä lähdettiin kiinalaiseen kaupunginosaan kävelylle ja se olikin ihan niinkuin olisi Kiinaan päässyt. Tungosta, hulinaa ja kun päästiin markkinoille voi sanoa, että ne olivat todella varsinaiset turhuuksien markkinat ainakin meidän näkökannalta. Kaikki paikat olivat täynnä rihkamaa ja huonolaatuista tavaraa. Hinnat olivat edulliset mutta ei siellä oikein ostamista ollut. Koska Kiinassa uusi vuosi on suuri juhla, kaikkialla roikkui punaisia paperilyhtyjä ja lohikäärmeitä ja tupsuja ja härpäkkeitä. Menimme myös Budhan temppeliin ja se teki kieltämättä vaikutuksen. Siellä oli kultaisia Buddhan patsaita satamäärin ja Ari luki, että näistä patsaista ihmiset valitsevat itselleen mieleisensä palvelukohteen ja pitävät sitä omana suojelusenkelinään ikäänkuin.

Oli kuuma päivä ja kävelyn jälkeen tuli tietysti väsy ja nälkä. Menimme syömään kiinalaista joenrantaravintolaan ja tällä kerralla onnistui minunkin valintani, Minun on melko vaikea löytää aasialaiselta listalta mitään. Singaporelaisethan syövät paljon rapuja, ostereita, sikaa, sieniä simpukoita yms.

Sitten mentiin lekottelemaan hotellin uima-altaalle ja illaksi meille riitti oman hotellin coctail - tilaisuus. Meille oli korostettu, että se ei ole illallinen, mutta täytyy pukeutua siististi ja sitten ylimmän kerroksen ravintolassa voi nauttia juomia ja pientä naposteltavaa ilmaiseksi. Tämä tarjous oli vain hotellin ylimmissä kerroksissa oleville, eikä siellä meidän lisäksi ollut kuin pari ihmistä. Pöytä notkui herkkuja ja monta tarjoilijaa palveli meitä. No, joskus voi kokea vähän ylellistäkin, Kyllä sitä taas pian oltiin ihan maan pinnalla.

Illalla hotellivirkailija tuli kysymään meiltä, koska meidän seuraavan päivän lentomme on. Hän kysyi onko meillä mitään sitä vastaan, jos hän järjestäisi meille myöhäisen ulos- kirjautumisen hotellista ilmaiseksi ja saisimme vielä tulla illalla nauttimaan coctail- tilaisuudesta ja viettämään aikaa ennen lentokentälle lähtöä. En ollut uskoa korviani, sillä minä rakastin erityisen paljon tuota öistä maisemaa kaupungin ylle noista juhlavista tiloista ja valo- showta, joka järjestetään aina klo 20 ja 21 vastarannalta koko kaupungin yli.

OLimme iloisia tarjouksesta ja seuraavan päivän kuviot menivät sitten hyvin, kun ei tarvinnut niin aikaisin luovttaa huonetta ja saimme rauhassa touhuilla.

Seuraavana aamuna otimme näköalabussin, jolla lähdimme vielä kiertämään kaupunkia. Se tuntui ensin todella uskomattoman ihanalta, kun aurinko paistoi ja istuimme vain bussin katolla kuunnellen selostusta ja katsellen kaunista kaupunkia. Päiväruuhkan aikaan tuntui kuitenkin, että ei jaksa istua kuumassa ruuhkassa, sillä homma ei oikein edennyt vaan bussi joutui odottelemaan liikennevaloissa. Arille tuli jätskihätä ja jäätiin pois kyydistä Jätskin jälkeen busseja ei tullut enää pitkään aikaan ja päätettiin mennä hotellille uimaan ja vilvoittelemaan. Uinnin jälkeen lähdettiin sitten uudella bussilla Botanic Gardeniin ja heti ensi metreillä tajuttiin, että sinne olisi pitänyt päästä aikaisemmin. Koko paikka oli kuin taivaan esikartano, siellä oli 600 000 erilaista kasvia ja orkideat olivat maailman suurimpia. Ehdimme vain kävellä parhaat paikat läpi ja sitten oli jo aika lähteä hotellille takaisin ja valmistautumaan lentokentälle lähtöä varten.

Mentiin vielä ylös ravintolaan, katsottiin valoesitys ja syötiin herkkuja ja sitten oli aika lähteä lentokentälle.

Kentällä olikin sitten haikea olo ja johan rupesi suomen kieltäkin kuulumaan. Lento sujui melko mukavissa tunnelmissa sillä Finnair on aina Finnair- minä pidän heidän ruuistaan ja koneessa oli todella lämmin. Sain nukuttua 8 tuntia, toisin kuin Ari.

Kotikentällä laukut tulivat ekojen joukossa ja eikun kohti kylmää ja jäistä parkkipaikkaa. Taru oli vastassa ja kotoa tuodusta laukusta puuttui mun talvikamppeet, kun en ollut kai niitä sinne pakannut- no auto oli onneksi lämmin ja eikun kohti omaa kotia. Herkkuaamiaisen jälkeen sammuin kuin saunalyhty olohuoneen sohvalle ja sekaisin olen ollut pari päivää- ihan pihalla suoraan sanottuna. Mutta reissu on tehty, paljon on nähty ja kiitollinen mieli siitä, että turvallisesti ollaan jälleen kotona. En tajua vieläkään, että olemme kotona, että työt alkaa ja että kaikki tosiaan on historiaa, taakse jäänyttä elämää. Toisaalta tahtoisin peruuttaa, mennä takaisin, viipyä hetkissä ja maisemissa. Mutta elämä menee eteenpäin ja ajan ratasta ei voi pysäyttää. Kiitos lukijoilleni, vaikka tämä on ollut enemmän tällainen pävikirjatyyppinen juttu, on ollut mukava tietää, että lukijoitakin tällä blogilla on ja kommentit ovat tulleet suoraan sähköpostiin!

Jalka kunnossa ja kaikki muukin

Sunnuntaina 1.1.2012 nukuttiin pitkään ja sitten Anne ja Dan lähtivät tuomaan meitä Sydneyn kaupungin kautta kentälle. Mentiin vielä Oopperatalon kulmille ja aurinko paistoi lämpimästi. Oli niin kaunista, käveltiin puiston reunalla meren rannalla, otetiin valokuvia ja tiedettiin, että pian olisi haikea jäähyväisten hetki.

Kentällä halattiin ja kyllä siinä tippa tuli silmään, ei näihin jäähyväisiin koskaan totu. Anne Ja Dan lähtivät kotiin ja siellä meidän pyykkivuoret ja tyhjä huone odottivat häntä, ei ole siellä enää vieraita, eikä Michaelkaan ole kotona. No, kaikki päättyy aikanaan- armonsa ei milloinkaan. Taivaassa ei ole jäähyväisiä.

Aivan upean ajan sukulaiset meille järjestivät ja kaikesta ollaan niin kiitollisia. Meillä oli sellainen etuoikeus nauttia vieraanvaraisuudesta todella pitkä aika!

Minun jalkani on ihan parantunut, ei mitään merkkiä kivusta, ei edes turvotusta. Lentomatka oli kylmin ja vetoisin, mitä koskaan ollaan koettu. Jäinen tuuli puhalsi suoraan päähän ja sanoimme asiasta kaksi kertaa, mutta sitä ei saatu korjattua. Kurkun kutina paheni ja ajattelin, että tautimme ei tästä tykkää. Muutkin ihmiset valittivat kylmää. Vedin huivin pääni ympärille ja peiton ja lisäsin vaatetta.

Onneksi loppumatkasta ilma lämpeni.

Singaporen hotellimme on aivan huikealla paikalla ja todella hieno. Asumme 18. kerroksessa ja meille kuuluu pääsy hotellin kattoterassille ja lodgeen, jossa tarjoillaan aamiainen ja iltacoctail- kaikki juomat ovat maksuttomia ja nettiyhteys toimii. Huoneesta ja kattoterassilta on maisema merelle, kaikki hienoimmat nähtävyydet ovat silmien alla ja kaupunki on todella kaunis sekä päivällä, että yöllä. Vaikka haluaisi toisaalta lähteä jo Tarun luokse, tämä kaupunki hurmaa kauneudellaan. Tuntuu vain, että on nähnyt niin paljon, että tässä vaiheessa vain haukkoo henkeään.

Eilinen aamupäivä oltiin vain uima-altailla ja levättiin ja iltapäivällä lähdettiin metsästämään antibioootteja. Arin ei niitä annettu täällä kirjoittaa ja piti mennä intialaiseen kaupunginosaan päivystykseen. Mentiin taksilla ja saatiin vihdoin antibiotit ja olo alkoi heti koheta. Oli valitettavaa, että emme saaneet lääkkeitä aikaisemmin, mutta Australian lääkäri ei niitä vielä ennen joulua kirjoittanut ja sitten tuli pyhät ja kaikki olivat lomilla. No, nyt ainakin näyttää, että lääke oli oikea ja olo on todella erilainen. Eihän meillä muuta ole ollutkaan kuin kuivaa yskää.

Pikku- Intia oli uskomaton paikka kultakauppoineen ja kangaspaikkoineen ja käveltiin sieltä hotellille. Nähtiin kaupungin hienoin ostoskatu, joka on myös kallein.

Illalla mentiin vielä hotellimme kattoterassille katsomaan valoshowta ja valaistua kaupunkia. Ilma on lämmin ja kostea ja Ari sanoikin, että mukava täällä nyt on vielä lämmitellä varpaita, ennen Suomen loskaan lähtöä. Ja niinhän se onkin. Illalla saatiin yhteys Taruun ja hän on varmaan välittänyt suvulle terkut, että täällä kaikki hyvin. Ei hätää ei!

Hyvää Uutta Vuotta!

Oltiin mietitty strategiaa, mistä voisi nähdä uudenvuoden ilotulitukset parhaiten. Anne oli sanonut, että Botanic Garden Sydneyn siltaa ja Oopperataloa vastapäätä olisi paras paikka ja sinne pitää mennä jo aamukahdeksalta. Anne soitti vielä eräälle tutulle suomalaiselle, joka asuu Sydneyn seudulla ja tuttu sanoi, että riittää, kun iltapäivällä menee.

Nukuttiin kunnon unet ja lähdettiin sitten ja oltiin puolen päivän aikoihin keskustassa. Anne oli taas pakannut evästäkin mukaan, siinä hän on mummin geenit saanut, ja ne eväät pelastivat meidät nääntymiseltä. No, jätettiin auto eräälle asemalle ja mentiin junalla keskustaan. Ikkunasta Anne huomasi, että rannat olivat jo täynnä ihmisiä ja niin vaihdettiin suunnitelmaa rynnätäksemme mahdollisimman pian määränpäähän. Heti junasta tultuamme huomattiin, että kaupungissa hyvin monet reitit oli jo suljettu ja kun tulimme Botanicin alueelle huomasimme, että ihmisiä oli ihan hirveästi. Jonot kiemurtelivat suurella nurmikentällä ja kun kysyimme, meille sanottiin, että puistoon jonotusaika on tällä hetkellä 5 tuntia. Jonot kiemurtelivat ja mietimme jaksammeko ryhtyä urakkaan. Ei ollut varmuutta, millaisen paikan perillä saisimme. No, tuumasta toimeen kuitenkin.

Meillä oli ollut tälle päivälle suunnitteilla monenmoista nähtävää Sydneyssä, mutta aika menikin jonossa. Huomattiin, että Anne oli oikeassa, jos olisi tultu aikaisemmin olisi saatu suoraan parhaat paikat! No, aamun unikin oli tarpeen!

Anne Ari ja minä jäätiin odottelemaan jonon jatkoksi ja passitettiin Bruce ja Dan vielä etsimään parempaa paikkaa ja hakemaan meille ruokaa. He lähtivätkin ja me jonotettiin vuorotellen, niin, että kaksi istui varjossa puun alla ja yksi piti paikkaa jonossa. Jonot mateliat ja pelättiin, että iho palaa, mutta Anne oli viisaana tyttönä ottanut suuren sateenvarjon ja sen alla oli jonottajan hyvä olla- toiset olivat puun alla. Siinä maistui mehu ja suolakeksit - ilman niitä olisi nääntynyt.

Bruce ja Dan soittivat, että koko tienoo on ihan tukossa, ei mitään mahdollisuutta muuta kun jonottaa puutarhaan, joka kyllä olisi yksi parhaista paikoista, jos jotain näköalapaikkoja olisi enää jäljellä. Pian kuultiin, että kaikki eivät enää mahdu sisälle- tähän puistoon mahtui 20 000 ja määrä oli täynnä- mutta tiesimme, että me pääsemme ainakin portin sisäpuolelle.


No sitten Bruce ja Dan tulivat. He olivat hakeneet Pizza Hutista suuren pahvilaatikollisen pizzoja ja valkosipulileipiä - lisäksi kassissa oli jos jonkinlaista herkkua - tämän voimalla pitäisi sitten jaksaa yöhön asti.
Syötiin ja pari oli aina jonossa. Jonot kulkivat tarkkojen turvatarkastusten kautta- alkoholi ja kaikki omat juomat takavarikoitiin ja laukut käytiin muutenkin läpi.

Sitten päästiin vihdoin puistoon, mutta oli vaikea löytää hyvää paikka, ihmisiä oli ihan vieri vieressä leiriytyneinä ja parhaat paikat oli jo suljettu. Ihmisillä oli mukanaan makuualustoja, tuoleja, kylmälaukkuja, sateenvarjot aurinkovarjoiksi ym ym- oikein leirielämän tapaan. Jäätiin sitten yhden mäen kupeeseen, josta näköala merelle sillan suuntaan. Bruce oli saatellut meidät perille ja oli ihan ihmeissään koko touhusta niinkuin me kaikki. Hän suunnitteli lähteä kotiin sillä hän ei aikonutkaan olla yöhön asti. Anne sanoi siinä vaiheessa, että mitäs jos hän lähtisi myös ja meille se oli tietysti ok. He olivat auttaneet meidät mitä parhaalle paikalle, laukut oli täynnä eväitä, tuolit oli mukana ja varavaatetta illaksi- mikäs meidän oli ollessa. Daniel oli lähtenyt omien kavereiden kanssa etsimään heille näköalapaikkaa.

No jäätiin sinne auringon porotukseen ja mietin siinä vaiheessa, miten mahdamme jaksaa, mutta sitkeästi jäätiin parinkymmenen tuhannen muun joukkoon, pääosa tietty nuoria.

Ei aikaakaan, kun kuulimme vierestä Hei! Kolme nuorta suomalaismiestä ja yksi nuori nainen vierestä ryhtyivät juttelemaan! Heidän kanssa aika kuluikin rattoisasti. Heistä yksi oli pari vuotta sitten valmistunut lääkäri ja tiesi Tiian. Porukka oli niin mukavaa ja huumorintajuista ja he hyväksyivät meidät joukkoonsa. Meillä oli hauskaa ja minun korvia hiveli suomen kieli. Ari lähti jossain vaiheessa teetä hakemaan ja koko sen ajan yksi nuorista miehistä kertoi mulle reissustaan ja näytti kuvia puhelimestaan. Oli niin helppo tykätä näistä nuorista, kun itsellä on ihan samanlaista sakkia kotona.

Illalla auringonlaskun aikaan tapahtui jotain merkillistä. Suihkukoneet aloittivat huikean taitolentonäytöksen. Helikopterit turvasivat niiden lentoa ja koko taivas oli täynnä liikettä ja suhinaa. Sitten yksi suhkari alkoi kirjoittaa taivaalle jotakin. Sinne muodostui teksti: R U Going to Heaven? How? Trust in Christ. Joh 3: 16 eli Oletko matkalla taivaaseen? Kuinka? Luota Kristukseen Joh. 3: 16 eli pienoisevankeliumi. Se näkyi ja onnistui todella hyvin sillä laskeva aurinko värjäsi savun kirkkaiksi kirjaimiksi. Ei oikein Arin kanssa uskottu tätä todeksi, meille se oli todella puhuttelevaa. Tajuttiin, että ei valtio tuota tekstiä ollut maksanut, sen oli tehnyt joku muu. Hienoa meistä, monista varmaan hämmentävää!

Kun aurinko oli laskenut elämä helpottui, ei ollut enää niin tukalaa. Jutelttiin suomalaisten kanssa. Sitten jostakin tuli uusi nuori nainen esittäytymään suomen kielellä. Sitten tuli hänen miehensä. He olivat kuulleet suomea ja halusivat tulla tervehtiään. Hassua. Meitä oli sillä mäellä 8 suomalaista, ihan vieri vieressä. Kun kierreltiin aluetta, muuta suomea ei kuulunu. Aikasmoista.

Tuli pimeä, istutiin lämpimässä puistossa, välillä pistettiin pitkäkseen nurmikolle, kuu loisti taivalla ja puiston puut olivat kauniit. Pilvenpiirtäjät olivat täydessä valaistuksessa, upeat laivat keinuivat matkustajineen parhailla paikoilla odottaen h- hetkeä. Meren pintaan heijastui rakennuksista leveät värijuovat- sinistä, punaista, oranssia, lilaa. Niin kaunista- valitettavasti vain verkkokalvoille- sitä ei kamera pysty tallentamaan! Laitan kuvia myöhemmin.

Mentiin katsomaan yhdeksän ilotulitus paikasta, jonne silta näkyi hyvin. Nekin olivat ihan mahtavat. Ruuhka oli hirveän iso, mutta tunnelma turvallinen ja rauhallinen.



Kun isot ilotulitukset sitten illalla alkoivat pari suomalaisista kiipesi puuhun ja me katsottiin mäen nyppylältä. Ilotulitukset olivat tosiaan niin hienot, että sitä ei voi sanoin kuvailla- minä en ole koskaan ollut mikään ilotulitusfani. Ari on ja hän oli ihan myyty. Mykistävää! Toivotettiin Hyvää Uutta Vuotta ja hyvää matkan jatkoa nuorille ja lähdettiin väsyneinä mutta onnellisina tarpomaan kohti juna-asemaa. Odotus oli kannattanua ja palkitsi kaikki vaivat! Tehtiin Danin kanssa treffit asemalle ja sieltä hän ajoi miedät sukulaisten talolle. Nukkumaan päästiin kolmen aikoihin. Seuraavana päivänä olikin lento kohti Singaporea! Kiitollinen mieli tästä päivästä, tästä vuodesta ja odottava mieli uuden alkaessa!

Blue Mountains

Torstaina lähdettiin Annen, Brucen Ja Danielin kanssa kauan odotetulle Sinisten Vuorten retkelle. Anne oli jo pakannut matkaan herkkueväät sekä huolehtinut niin paljosta muustakin, sillä samalla, kun lähdettiin piti ottaa mukaan uudenvuodenvaihteen kaikki kamppeet. Meidän piti ottaa myös mukaan kaikki matkatavarat, sillä emme enää palanneet Annen luo.

Matka alkoi hyvissä tunnelmissa, vaikka minulla ja Arilla tauti vaivasi ja väsymys painoi. Hyvin kärsivällisä meidän isäntäväki oli medän köhimisen suhteen ja pelkäsin koko ajan, että he saavat meiltä tämän ihmetaudin. Ruuhkaa oli jonkin verran mutta lopulta päästiin Sinisten vuorten ekaan pisteeseen, joka on tuttu muullekin suvulle. Syötiin eväät samassa paikassa, kuin Taru ja porukat aikanaan ja sitten oli aika lähteä vaeltamaan kohti vesiputouksia. Sehän oli ihanaa ja matka taittui miukavassa säässä. Jyrkät kiviportaat lähtivät alas ja matkan varrella tuli kaikkea kaunista vastaan. Juuri yhden vesiputouksen ja suvannon jälkeen mun jalkani niksahti ja kompastuin polulla. Luulin, että se on nyt sitten tässä. Nilkalla ei voinut astua olenkaan. sattui aika lailla- onneksi oli vettä lähellä ja laitoin jalan kylmään veteen. Sanoin, toisille, että jatkavat matkaa- jään lepuuttamaan jalkaani. Toiset menivätkin. Jalka turposi vähän, mutta suomalainen ei periksi anna ja ajattelin, että lähden kokeilemaan, miten matka taittuu. Ari tulikin minua vastaan ja lähdin varovasti linkuttamaan suomalaisella sisulla alas laaksoon asti. Mietin kyllä, että jos jalka kipeytyy olen siellä rotkon pohjalla ja sieltähän ei mitenkään pois pääse, mutta en malttanut keskeyttääkään.

Vastaan tuli ihmisiä, jotka olivat kuoleman partaalla, niin kova oli nousu alhaalta takaisin ylös. Mutta moni sanoo, että kannatta mennä. Alhaalla oli upein koskaan näkemäni vesitputous, joka oli suuri ja leveä ja se loisti kirkkaana sinistä taivasta vasten sademetsän siimeksessä.

Jalkani kesti kuin kestikin ja oli hyvä, etten antanut periksi.

Mentiin syömään pizzeriaan, joka oli hyvin täynnä nuorisoa ja todella meluisia, mutta mitkä ihanat pizzat saimmekaan kiviuunista. Pizzan jälkeen lähdettiin vielä katsomaan Tre Sisters nähtävyyttä ja sen jälkeen hotelliin, jossa uni todella maittoi.

Aamulla suunnistettiin vielä kuvaamaan Tre Sisters auringon valossa ja toiset kiipesivät vähän. Minun jalka oli illalla ollut kuin sämpylä ja säästin sitä Sydneytä varten. Jäin odottelemaan.

Matka jatkui Sydneyyn jossa oli suunnitteilla kaupunkipäivä meriteitse. Mentiin River Catiin jolla ajeltiin ihanassa auringon paisteesa pitkiä matkoja ja lopulta Darling Harbouriin, jossa oleskeltiin nautiskellen maisemista, shoppailtiin vahan ja syotiin hyvin. . Käytiin myös Victoria Buildingissä joka on Sydneyn hienoin ostoskeskus ja se todella oli näkemisen arvoinen joulukoristeissaan. Mummin lemppari.

Yritettiin mennä Arin kanssa Toweriin, mutta oli liian pitkät jonot. Riennettiin lautalle ja sekunnin myöhästyttiin mun jalan takia, en päässyt ihan pikajuoksuvauhtiin. Mikäs oli odotellessa seuraavaa lauttaa, ei palellut varpaita, eika tullut lunta niskaan. Istuttiin ja paistateltiin päivää ja seuraavalla lautalla ajettiin satamaan, jossa auto odotti. Siita Brucen siskon pojan asunnolle, jossa saimme viettaa yon. Paikka oli rauhallinen ja maisemat upeat, kaskasten soittoon nukuttiin ja herättiin vuoden viimeiseen päivään jännittyneinä, mitä päivä tuo tullessaan!