Hyvää Uutta Vuotta!

Oltiin mietitty strategiaa, mistä voisi nähdä uudenvuoden ilotulitukset parhaiten. Anne oli sanonut, että Botanic Garden Sydneyn siltaa ja Oopperataloa vastapäätä olisi paras paikka ja sinne pitää mennä jo aamukahdeksalta. Anne soitti vielä eräälle tutulle suomalaiselle, joka asuu Sydneyn seudulla ja tuttu sanoi, että riittää, kun iltapäivällä menee.

Nukuttiin kunnon unet ja lähdettiin sitten ja oltiin puolen päivän aikoihin keskustassa. Anne oli taas pakannut evästäkin mukaan, siinä hän on mummin geenit saanut, ja ne eväät pelastivat meidät nääntymiseltä. No, jätettiin auto eräälle asemalle ja mentiin junalla keskustaan. Ikkunasta Anne huomasi, että rannat olivat jo täynnä ihmisiä ja niin vaihdettiin suunnitelmaa rynnätäksemme mahdollisimman pian määränpäähän. Heti junasta tultuamme huomattiin, että kaupungissa hyvin monet reitit oli jo suljettu ja kun tulimme Botanicin alueelle huomasimme, että ihmisiä oli ihan hirveästi. Jonot kiemurtelivat suurella nurmikentällä ja kun kysyimme, meille sanottiin, että puistoon jonotusaika on tällä hetkellä 5 tuntia. Jonot kiemurtelivat ja mietimme jaksammeko ryhtyä urakkaan. Ei ollut varmuutta, millaisen paikan perillä saisimme. No, tuumasta toimeen kuitenkin.

Meillä oli ollut tälle päivälle suunnitteilla monenmoista nähtävää Sydneyssä, mutta aika menikin jonossa. Huomattiin, että Anne oli oikeassa, jos olisi tultu aikaisemmin olisi saatu suoraan parhaat paikat! No, aamun unikin oli tarpeen!

Anne Ari ja minä jäätiin odottelemaan jonon jatkoksi ja passitettiin Bruce ja Dan vielä etsimään parempaa paikkaa ja hakemaan meille ruokaa. He lähtivätkin ja me jonotettiin vuorotellen, niin, että kaksi istui varjossa puun alla ja yksi piti paikkaa jonossa. Jonot mateliat ja pelättiin, että iho palaa, mutta Anne oli viisaana tyttönä ottanut suuren sateenvarjon ja sen alla oli jonottajan hyvä olla- toiset olivat puun alla. Siinä maistui mehu ja suolakeksit - ilman niitä olisi nääntynyt.

Bruce ja Dan soittivat, että koko tienoo on ihan tukossa, ei mitään mahdollisuutta muuta kun jonottaa puutarhaan, joka kyllä olisi yksi parhaista paikoista, jos jotain näköalapaikkoja olisi enää jäljellä. Pian kuultiin, että kaikki eivät enää mahdu sisälle- tähän puistoon mahtui 20 000 ja määrä oli täynnä- mutta tiesimme, että me pääsemme ainakin portin sisäpuolelle.


No sitten Bruce ja Dan tulivat. He olivat hakeneet Pizza Hutista suuren pahvilaatikollisen pizzoja ja valkosipulileipiä - lisäksi kassissa oli jos jonkinlaista herkkua - tämän voimalla pitäisi sitten jaksaa yöhön asti.
Syötiin ja pari oli aina jonossa. Jonot kulkivat tarkkojen turvatarkastusten kautta- alkoholi ja kaikki omat juomat takavarikoitiin ja laukut käytiin muutenkin läpi.

Sitten päästiin vihdoin puistoon, mutta oli vaikea löytää hyvää paikka, ihmisiä oli ihan vieri vieressä leiriytyneinä ja parhaat paikat oli jo suljettu. Ihmisillä oli mukanaan makuualustoja, tuoleja, kylmälaukkuja, sateenvarjot aurinkovarjoiksi ym ym- oikein leirielämän tapaan. Jäätiin sitten yhden mäen kupeeseen, josta näköala merelle sillan suuntaan. Bruce oli saatellut meidät perille ja oli ihan ihmeissään koko touhusta niinkuin me kaikki. Hän suunnitteli lähteä kotiin sillä hän ei aikonutkaan olla yöhön asti. Anne sanoi siinä vaiheessa, että mitäs jos hän lähtisi myös ja meille se oli tietysti ok. He olivat auttaneet meidät mitä parhaalle paikalle, laukut oli täynnä eväitä, tuolit oli mukana ja varavaatetta illaksi- mikäs meidän oli ollessa. Daniel oli lähtenyt omien kavereiden kanssa etsimään heille näköalapaikkaa.

No jäätiin sinne auringon porotukseen ja mietin siinä vaiheessa, miten mahdamme jaksaa, mutta sitkeästi jäätiin parinkymmenen tuhannen muun joukkoon, pääosa tietty nuoria.

Ei aikaakaan, kun kuulimme vierestä Hei! Kolme nuorta suomalaismiestä ja yksi nuori nainen vierestä ryhtyivät juttelemaan! Heidän kanssa aika kuluikin rattoisasti. Heistä yksi oli pari vuotta sitten valmistunut lääkäri ja tiesi Tiian. Porukka oli niin mukavaa ja huumorintajuista ja he hyväksyivät meidät joukkoonsa. Meillä oli hauskaa ja minun korvia hiveli suomen kieli. Ari lähti jossain vaiheessa teetä hakemaan ja koko sen ajan yksi nuorista miehistä kertoi mulle reissustaan ja näytti kuvia puhelimestaan. Oli niin helppo tykätä näistä nuorista, kun itsellä on ihan samanlaista sakkia kotona.

Illalla auringonlaskun aikaan tapahtui jotain merkillistä. Suihkukoneet aloittivat huikean taitolentonäytöksen. Helikopterit turvasivat niiden lentoa ja koko taivas oli täynnä liikettä ja suhinaa. Sitten yksi suhkari alkoi kirjoittaa taivaalle jotakin. Sinne muodostui teksti: R U Going to Heaven? How? Trust in Christ. Joh 3: 16 eli Oletko matkalla taivaaseen? Kuinka? Luota Kristukseen Joh. 3: 16 eli pienoisevankeliumi. Se näkyi ja onnistui todella hyvin sillä laskeva aurinko värjäsi savun kirkkaiksi kirjaimiksi. Ei oikein Arin kanssa uskottu tätä todeksi, meille se oli todella puhuttelevaa. Tajuttiin, että ei valtio tuota tekstiä ollut maksanut, sen oli tehnyt joku muu. Hienoa meistä, monista varmaan hämmentävää!

Kun aurinko oli laskenut elämä helpottui, ei ollut enää niin tukalaa. Jutelttiin suomalaisten kanssa. Sitten jostakin tuli uusi nuori nainen esittäytymään suomen kielellä. Sitten tuli hänen miehensä. He olivat kuulleet suomea ja halusivat tulla tervehtiään. Hassua. Meitä oli sillä mäellä 8 suomalaista, ihan vieri vieressä. Kun kierreltiin aluetta, muuta suomea ei kuulunu. Aikasmoista.

Tuli pimeä, istutiin lämpimässä puistossa, välillä pistettiin pitkäkseen nurmikolle, kuu loisti taivalla ja puiston puut olivat kauniit. Pilvenpiirtäjät olivat täydessä valaistuksessa, upeat laivat keinuivat matkustajineen parhailla paikoilla odottaen h- hetkeä. Meren pintaan heijastui rakennuksista leveät värijuovat- sinistä, punaista, oranssia, lilaa. Niin kaunista- valitettavasti vain verkkokalvoille- sitä ei kamera pysty tallentamaan! Laitan kuvia myöhemmin.

Mentiin katsomaan yhdeksän ilotulitus paikasta, jonne silta näkyi hyvin. Nekin olivat ihan mahtavat. Ruuhka oli hirveän iso, mutta tunnelma turvallinen ja rauhallinen.



Kun isot ilotulitukset sitten illalla alkoivat pari suomalaisista kiipesi puuhun ja me katsottiin mäen nyppylältä. Ilotulitukset olivat tosiaan niin hienot, että sitä ei voi sanoin kuvailla- minä en ole koskaan ollut mikään ilotulitusfani. Ari on ja hän oli ihan myyty. Mykistävää! Toivotettiin Hyvää Uutta Vuotta ja hyvää matkan jatkoa nuorille ja lähdettiin väsyneinä mutta onnellisina tarpomaan kohti juna-asemaa. Odotus oli kannattanua ja palkitsi kaikki vaivat! Tehtiin Danin kanssa treffit asemalle ja sieltä hän ajoi miedät sukulaisten talolle. Nukkumaan päästiin kolmen aikoihin. Seuraavana päivänä olikin lento kohti Singaporea! Kiitollinen mieli tästä päivästä, tästä vuodesta ja odottava mieli uuden alkaessa!