Tämä on Anskun ja Arin matkablogi. Suuntana Singapore, Thaimaan Krabi, Australia ja loppupäässä Singapore uudelleen. Olen harjoitellut tätä bloggausta näin kotioloissa, reissu starttaa 19.11. 2011 Tervetuloa siivelle- ja muistathan jättää kommenttisi!
torstai 14. kesäkuuta 2012
Kesämatkalla
Herättiin kukonlaulun aikaan. Auriko paistoi ja olisi nukuttanut niin makoisasti. Aamuaskareina oli puutarhan kastelu ja sieltähän löytyikin epämiellyttävä yllätys, etenkin kun kello oli 5.15. Kirvat olivat vallanneet ruusunnuppuset. Ei muuta kun myrkkyjä lykkimaan heti alkajaisiksi.
Aaamupalaksi kuivaa leipää ja maitoa sek musta banaani, join myös eilisen Tarun valmistaman Nukku-ukon iltateen lopun. Kohta nukuttaa vieläkin enemmän.
Pakkauduttiin autoon enkä yhtään tiedä minne ollaan menossa. Salla on päämäärä, mutta en tiedä monenko pysähdyksen taktiikalla. Sukuloidaanko, uidaanko Kuusamon Tropiikissa, yövytäänkö siellä vai kuusen juurella vai vai vai.
Nyt meinaa heti alkuunsa mennä hermo huonoon kuntoon, sillä radioista tulee viulumusiikkia, jota en yksinkertaisesti kestä näin aamutuimaan.Ja kun toinen osapuoli on ihan innoissaan en voi ihan heti ryhtyä valittamaan. Rakasta, kärsi ja unohoita, se on määräys kohtalon.
Eilen kuulin hyvän jutun. Kun kyvytön pyytää avutonta tekemään tarpeetonta tuntuu kuin turhaa työtä menisi hukkaan. Sellaista se on siellä meidän raksalla nyt. Mutta se onki sitten ihan toinen juttu se. Laitoin vaan ylös että muistan myöhemminkin.
Nyt yleisön pyynnöstä siirryttiin Radio Dein taajuudelle mutta se ei ole yhtään kummempaa. Enpäs puutu tuohon asian enää.
Auri paistaa suoraan edestä ja ei kiva. Laitanpas silmät kiinni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti